
Ristorante Pizzeria Da Mario on perinteikäs, Oulun vanhin pizzeria, joka on sijainnut nykyisellä paikallaan Torikadulla vuodesta 1982. Menestyksen perustana ovat panostaminen laatuun, ensiluokkaiset raaka-aineet, ja alkuperäisen reseptin vaaliminen. Vuonna 2017 Da Mario valittiin Kalevan yleisöäänestyksessä Oulun parhaaksi pizzeriaksi. Myöhemmin se voitti myös Facebookissa järjestetyn Oulun paras Pizzamesta 2019 -äänestyksen.
Vanhat sivusto oli jo ikääntynyt, eikä vastannut nykypäivän vaatimuksia. Sivut haluttiin korvata kokonaan uusilla. Delanet suunnitteli ja toteutti Da Mariolle nykyaikaisen, responsiivisen sivuston, jonka päivittäminen on helppoa. Sivusto käyttää alustanaan WordPress-julkaisujärjestelmää.
Kerro minulle tavoitteistasi, niin autan rakentamaan sivuston, joka tukee yrityksesi kasvua. Ensimmäinen yhteydenotto ei sido mihinkään.
Jos sivustosi ei enää vastaa yrityksesi tasoa tai tue myyntiä riittävästi, nyt on hyvä hetki selvittää uudistus. Kun projekti sovitaan käyntiin syyskuun loppuun mennessä, saat 400 € aloitusedun.
Suomen ainoa tutkimuskoordinaattoripalveluita tuottava yritys.
Laajan tuotevalikoiman erilaisia mainostekstiilejä ja liikelahjoja tarjoava perheyritys
Vuonna 2012 bosnialais-perheyrityksen omistukseen siirtynyt Pizzeria, joka sijaitsee Oulun Maikkulassa.
Mainostuotekauppa.fi tarjoaa laadukkaat, räätälöitävissä olevat mainos- ja brändituotteet.
Takkamestarit Oulu & Rovaniemi on täyden palvelun tulisijakauppa 30v kokemuksella.
Levin keskustassa sijaitseva, aito, lämminhenkinen pororavintola.
Joensuussa toimiva yritys tarjoaa laajan valikoiman laadukkaita liikelahjoja sekä mainostuotteita.
Aquator Oy on suomalainen asiantuntijayritys, joka on erikoistunut teollisuuden prosessisuodatukseen, vedenkäsittelyyn ja pumppaukseen.
Oulussa sijaitseva tasokas ja hyvin varusteltu sauna- ja kokoustila, joka on vuokrattavissa yrityksille ja yksityisille.