
Mestek Oy on oululainen yritys, joka on perustettu vuonna 2005. Se on erikoistunut infrarakentamiseen ja mittauspalveluihin. Yritys palvelee monipuolisesti erilaisia asiakkaita, kuten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia, kaupunkeja, kuntia, teollisuutta, rakennusliikkeitä sekä taloyhtiöitä.
Mestek Oy toteuttaa muun muassa betonirakenteita, siltoja, teitä, katuja ja vesihuoltoverkostoja. Lisäksi se tarjoaa osaamista alue- ja ympäristörakentamiseen sekä teollisuusrakentamiseen. Mittauspalvelut kattavat maastomittaukset, koneohjausjärjestelmät ja UAV-kartoituksen.
Mestek on Delanetille entuudestaan tuttu asiakas, sillä yrityksen aiemmat verkkosivut toteutettiin myös Delanetin toimesta. Sivustoa haluttiin päivittää vastaamaan nykypäivän vaatimuksia, ja projekti aloitettiin alusta lähtien täysin uudella suunnittelulla. Tavoitteena oli luoda aiempaa laajempi mutta edelleen selkeä kokonaisuus, jota asiakkaan on helppo itse päivittää ja tarvittaessa laajentaa.
Sivusto toteutettiin räätälöidyn WordPress-julkaisujärjestelmän päälle. Erityistä huomiota kiinnitettiin siihen, että verkkosivusto skaalautuu sujuvasti kaikenkokoisille näytöille, aina älypuhelimista suuriin tietokonenäyttöihin. Lopputuloksena syntyi moderni ja käyttäjäystävällinen verkkosivusto, joka palvelee sekä Mestekin asiakkaita että ylläpitoa tehokkaasti.
Sivusto kuuluu Delanetin WordPress-Ylläpitopalvelun piiriin, mikä tarkoittaa, että sivuston tekninen ylläpito, päivitykset, tietoturva ja varmuuskopiointi ovat jatkuvasti hallinnassa.
Kerro minulle tavoitteistasi, niin autan rakentamaan sivuston, joka tukee yrityksesi kasvua. Ensimmäinen yhteydenotto ei sido mihinkään.
Arboristi on puisto- ja maisemametsien sekä piha-alueiden puiden hoidon ammattilainen.
Takkamestarit Oulu & Rovaniemi on täyden palvelun tulisijakauppa 30v kokemuksella.
Vanhapiha SteelCompany on ratkaisukeskeinen kumppani, kun tarvitaan konepajatuotteita, hitsausta tai mittatilausrakenteita.
Aquator Oy on suomalainen asiantuntijayritys, joka on erikoistunut teollisuuden prosessisuodatukseen, vedenkäsittelyyn ja pumppaukseen.
Joensuussa toimiva yritys tarjoaa laajan valikoiman laadukkaita liikelahjoja sekä mainostuotteita.
Niskan Insinööripalvelut tarjoaa laadukkaat asiantuntijapalvelut rakennusprojekteihin 20 vuoden kokemuksella.
Levin keskustassa sijaitseva, aito, lämminhenkinen pororavintola.
Täyden palvelun talo kaikille tienkäyttäjille Oulussa ja Pohjois-Suomessa.
Kotimainen metallialan perheyritys, joka valmistaa alumiinista ammattitikkaita. työpukkeja ja portaita teollisuuden ja logistiikan tarpeisiin.